No niin, se on nyt virallista. Karnataka on uusi lempparipaikkani Intiassa. Taa on siis eka kertani tassa osavaltiossa ja olen ihan taydellisen ihastunut!!
Viime kirjoituksessani kerroin vahan sen paivan ohjelmasta, kuinka olimme kierrelleet Srirangapatnassa ja Mysoressa, mutta luulen, ettei kirjoituksestani oikein paistanut lapi se, miten ihastunut niihin paikkoihin olin! Ja miten ihastuttavassa seurassa paivani vietin. Srirangapatna on monella tapaa historiallinen paikka, se oli mm. Tipu Sulttaanin vaikutusaluetta, joka jo 1700-luvulla taisteli Britteja vastaan. Ja tuolla oli jopa hyvin sailyneet monet historialliset paikat. Siella oli myos lintujensuojelualue, jossa oleilee tosi paljon muuttolintuja. Ja krokotiileja..
Perjantaina minulla olikin sitten taysin toisenlaista ohjelmaa vuorossa. Menin pienehkoon Kikherin kylaan yhdessa eraan Intian valtion nuoriso-osaston edustajan kanssa. Siella oli ohjelmassa urheilupaiva, jossa pojat pelasivat lentopalloa ja tytot heittopalloa(?) "throwball". Kyseessa oli siis alueen koulujen valinen turnaus. Ja kunnolliseen intialaiseen tapaan, pelaamaan paastiin vasta, kun oli pidetty kovasti puheita ja aploodeerattu tarkeille vieraille, joihin minakin lukeuduin. Minua jopa pyydettiin pitamaan pieni puhe nuorten urheiluharrastuksista Suomessa... Jep, sitahan minakin, etta LOL!!! Mutta kylla ma nyt pari sanaa sain aiheesta improvisoitua...
Jossain vaiheessa oli opettajien vuoro pelata. Minutkin pyydettiin mukaan. Luulen, etta meidan puoli voitti, joten en kai ihan totaalisesti onnistunut pilaamaan heidan peliaan... Seuraavaksi olikin vuorossa lounas, jota nautimme paikallisen naisten jarjeston pj:n kotona, maistoin mm. ensi kertaa ragi-palloa. Alkaa kysyko mita se oli. En tieda. Paitsi etta se on tehty paikallisesta viljasta, nimelta ragi. Ja se maistui.... hmmm... oudolle... Ja lounaan jalkeen oli vuorossa mehua samaisen jarjeston sihteerin luona. Siella sain sitten hiuksiini kukkia ja jalkkariksi banaanin ja paania. Ja siis oikeasti... Maistoin Mumbaissa sellaista "karkki"paania ja se oli oikeastaan ihan hyvaa, siina oli taytteena kookosta, kuivattuja hedelmia ja ruusunlehtia. Mutta tama paan, mita nyt maistoin... Se oli kamalaa. Ja maku oli vasta se kolmanneksi pahin asia siina. Toiseksi pahin oli se, etta suuni meni ihan tunnottomaksi kun sita pureskelin, kieli ja kitalaki... Ja pahinta oli se, etta siita jai koko loppupaivaksi inhottava tunne suuhun..
Kavimme paivan lopuksi viela vierailemassa paikallisessa temppelissa, joka oli rakennettu vuonna 1177. Se oli suljettu kun menimme sinne, mutta pappi tuli paikalle ja saatiin kaikki hindulaiset riitit nahda up close and personal. Edellisena paivana Srirangapatnan temppeleissa olin muuten ekaa kertaa talla reissulla osallistunut uskonnollisiin rituaaleihin, sen jalkeen niita onkin riittanyt, kohta lisaa siita...
Paluumatkalla Kikherista Srirangapatnaan pysahdyimme hetkeksi tien varteen ja ministerion tyypit poistuivat hetkeksi autosta ja pyysivat minua odottamaan hetken. Kohta auton ikkunaan koputeltiin ja siella oli nuori tytto, joka tarjosi minulle kookoksen mehua. Otin sen vastaan ja yritin jutella tyton ja eraan vanhemman naisen kanssa, joka tuli siihen. Mutta he eivat osanneet englantia. Kohta paikalle tuli toinen nuori tytto, joka kertoi, etta he haluaisivat minun tulevan kaymaan heidan kotonaan, jonka edessa auto seisoi. Hetken mietittyani kuinka jarkevaa se mahtaa olla, paatin, etta kaksi nuorta tyttoa ja yksi vanha nainen tuskin ovat aikeissa kidnapata minua. Sanoin, etta von tulla vaan hetkeksi, koska odotan kuskia... Se, miten iloiseksi ja onnelliseksi he tulivat siita, etta menin pariksi minuutiksi istumaan heidan pimeaan olohuoneeseensa (oli siis jo ilta ja siella oli sahkokatkos) oli todella liikuttavaa. Kuskini palasi kohta sen jalkeen, kun olin istahtanut sisalle, ja jouduin poistumaan, mutta autossa minua alkoi melkein itkettamaan. Paiva oli ollut niin taynna hienoja kohtaamisia...
Lauantai oli myos unohtumaton paiva. Silloin minulla oli aamupaivalla ohjelmassa vierailu eraaseen kouluun Srirangapatnassa (samaisen koulun yksi opettaja oli ollut oppaanani silloin torstain kierroksella). Vierailin kymppiluokan tunnilla ja kertoilin heilla vahan Suomesta ja he esittivat kysymyksia, jotka vaihtelivat Suomen vuoden ajoista siihen, kun en kerta ole naimisissa (jep, sitakin kysyttiin) niin voisinko ajatella menevani naimisiin intialaisen kanssa.... Mutta tuon interaction tuokion kohokohta oli ehdottomasti se, kun yksi poika kysyi lempinayttelijaani, tai siis intialaisittain "Who is your favourite hero" johon mina tietysti vastasin, etta Shahrukh Khan. Lasten reaktio yllatti minut taysin, he alkoivat hurrata ja aplooderata! Jolloin mina tietty kysyin, etta pidatteko tekin Shahrukh Khanista, vastaus oli yksimielisen positiivinen. Kun kerroin heille, etta eka nakemani Shahrukh leffa oli Kabhi Khushi Kabhi Gham, he halusivat, etta laulaisin jonkun Shahrukhin laulun, esim. juuri kyseisesta leffasta. Sanoin, etta laulan, jos he tulevat sitten mukaan. Ja niin lauloimme lasten kanssa yhdessa pienen patkan Suraj Hua Madham... Se oli muuten ikimuistoinen hetki!
Tunnin jalkeen jain viela koululle ja soin lounasta yhdessa opettajien kanssa. Sen jalkeen eras opettajista halusi valttamatta lahtea ostamaan minulle rannekoruja. Nyt minulla on molemmissa ranteissa yhdeksan rannekorua, jotka myyja tunki kaksin kasin kateeni, koska ne olivat oikasti liian pienia. Luulen, etta ne saa pois vaan rikkomalla...
La-iltapaivana oli sitten aika hypata bussiin ja palata Bangaloreen. Oikein suretti lahtea. Tahan mennessa Srirangapatnasta on ollut kaikkein vaikein lahtea, vaikka se ei missaan vaiheessa varsinaisesti edes kuulunut matkasuunnitelmiini... Saavuin Bangaloreen puoli yhdeksan aikaan illalla ja jouduin tulemaan aika ikavan riksakuskin kyydissa takaisin Ganeshin ja Bharatin luokse, koska he eivat olleet kotona. Matkalle kertyi hintaa 110 rupiaa (ok, 100 rupiaa on 1.5 euroa, eli ei mikaan paha) mutta annettuani kuskille 150 rupiaa, sen sijaan etta han olisi ollut tyytyvainen, han alkoi tappelemaan, etta minun pitaisi antaa viela 10 rupiaa. Rahassa se ei ole paljon, mutta kylla tuollaiset asiat arsyttavat ihan periaattestakin. Lopulta annoin rahan, koska halusin vaan paasta tyypista eroon.
Sunnuntain Ganeshilla ja Bharatilla oli ohjelmassa menna vanhalle maatilalleen ja suorittaa siella puja, eli oman maalantin jumalan rukous- ja palvontatapahtuma. Ja paikalle oli kutsuttu kaikki sukulaiset ja tuttavat ja tarjolla oli paljon ruokaa ja rukouksia. Ja taas paasin osallistumaan hindulaiseen rukoushetkeen. Nyt voisi jo sanoa, etta alan oppia, miten sellaisessa toimitaan... Siina olikin ohjelmaa koko paivaksi ja illalla palasimme kaupunkiin ja eikun melkein saman tien nukkumaan...
Tanaan kavin ostamassa junalipun seuraavaan kohteeseen. Keskiviikkona jatka matkaa Chennaihin, Tamil Nadun osavaltioon. Junamatka ei kesta kuin reilu kuusi tuntia, eli ei tarvinnut edes ostaa makuupaikkaa, mita luksusta!
Viela pari sanaa ruoasta. Karnataka on lempparipaikkani Intiassa talla hetkella, mutta ei kiitos ruoan. Siis tokihan mina tykkaan makeasta, mutta taalla halutaan laittaa sokeria ihan kaikkeen, siis myos paaruokaan! Rasittavaa. Menin muuten lauantaina vahingossa laittamaan suuhuni vihrean chilin ja se oli valtaisa virhe. Suuni oli hetkessa liekeissa. Ja minulla oli edessani teelasi, joka siis oli aitoa intialaista maitoteeta, ja vaikka toki tiedan teen olevan kuumaa, oli se seissyt siina jo hetken, joten ajattelin, etta se olisi jo vahan jaahtynyt ja siina oleva maito voisi vahan rauhoittaa liekkeja suussani. Mutta, eipa se vaan ollutkaan kunnolla jaahtynyt. Ja siita seurasi, etta sen lisaksi, etta suuni oli tulessa chilin voimasta, nyt myos poltin suuni kuumalla teella. Se oli jo niin tragikoomista, etta ei voinut kuin nauraa aaneen omalle tyhmyydelle. Yllattaen kylla, siina vaiheessa kun Asha, jonka luona olin lounaalla, naki tuskani, han ehdotti laittaa vahan sokeria riisiannokseeni (mista olin jo kertaalleen kieltaytynyt) ja se sitten rauhoittikin liekkeja. Kukapa olisi uskonut...
Saa muuten taalla on aika ihana. Siina 30 pintaan paivalla, mutta yot ovat mukavasti vahan viileampia. Ja aurinko paistaa koko ajan taydella teholla.
Etta tallaista talla kertaa. Seuraava paivitykseni tullee Chennaista...
maanantai 25. helmikuuta 2013
torstai 21. helmikuuta 2013
Ticketless travel is a social evil!
Terveisia Sriragnapattnasta, Mysoren naapurista Karnatakan osavaltiosta. Tein tanne parin paivan retken Bangaloresta. En ole Mumbaista lahdettyani paassyt nettiin ja nytkin olen vain hetken huonojen yhteyksien paassa, joten tama olkoon lyhyt kirjoitus (ainakin yritan...)
23 tunnin junamatka Mumbaista Bangaloreen meni hyvin, vaikka asema, josta juna puoli yhdentoista aikaan la-iltana lahti, oli aika pelottava. Mutta tylsaa se junassa istuminen niin pitkaan oli. Ihmettelin etukateen vahan sita, etta miten matka voi kestaa niin kauan, kun vaikka Mumbaista Bangaloreen on matkaa, niin ei kai se niin pitka sentaan ole. Mutta akkia siita niin pitka tulee, kun juna pysahtelee pitkiksi ajoiksi koko ajan pitkin matkaa. Ymmarran toki, etta on hyva olla jaloittelutaukoja, jolloin matkustajat paasevat ulos junasta, mutta kylla se taukojen maara tuntui aika liioittelulta..
Saavuin lopulta perille, mutta onnistuin toki jaamaan junasta vaaralla asemalla, onneksi oltiin kuitenkin Bangaloressa, joten SCI aktiviit, joiden luona majoitun, tulivat vain vahan kauempaa hakemaan minua. Todellakin, minulta on kyselty, etta keita kaikki mainitsemani ihmiset ovat... Se, mika heilla lahes kaikilla on yhteista, ovat he SCI aktiiveja (SCI on KVT:n kansainvalinen kattojarjesto), joiden luona taalla kiertelen. Tasta ei alun perin pitanyt tulla mikaan SCI matka, mutta niin siita vaan nayttaa sellainen muodostuvan.. Bangaloressa majoitun Ganeshan ja Bharatin luona, jotka ovat molemmat SCI aktiiveja jo vuosikymmenten ajan..
Ekana paivana Bangaloressa kavin Bharatin kanssa vahan asioilla ja ostoksilla, en tehnyt juuri muuta. Seuraavana yona vahan sairastelin (ei mitaan vakavaa) joten seuraavan paivan lepailin ja tylsistyin niin, etta paa meinasi rajahtaa. Eilen (ke) sitten lahdin retkeilemaan tanne Srirangapattnaan. Tarkoitukseni oli tehda parin paivan turistimatka Mysoreen ja majoittua jossain paikallisessa hotellissa... Mutta kun kerroin taman Ganeshille, tama vain totesi, "odota hetki" ja soitti jonkun puhelun. Sen paatteeksi han kertoi jarkanneensa minulle majoituksen ja pyytanyt ystavaansa jopa jarkkaamaan minulle kunnolla ohjelmaa.. Mitapa siina muuta kun totesin, etta mmmm... kiitos! Niin minulla oli taas kaikki jarkattyna.
Paitsi junamatka... Joka on sellainen ehka kolmen tunnin matka. Minun piti tulla suoraan Srirangapattnaan... Kuulemma junat Mysoreen kulkevat 1 1/2 tunnin valein (Srirangapattna on siina matkan varrella) ja olin juuri missannut edellisen. Niinpa odottelin sen 1 1/2 tuntia seuraavaa junaa, kuunnellen kuulutuksia, joita tulee asemalla ihan solkenaan. Mukaanluettuna tuo otsikkona oleva teksti.. No, junan jota luulin odottavani piti tulla yhdelta, mutta kun ei sellaista koskaan saapunut, menin luukulta kyselemaan, ja sain kuulla, etta seuraava taalla pysahtyva juna lahtee vasta puoli viidelta. Onneksi sain vaihdettua lipun Mysoreen ja sinne lahtikin seuraava juna melkein saman tien. Saavuttuani perille, soitin Ganeshin antamaan numeroon ja sain kuulla tyypin olevan sopivasti Mysoressa. Sain kyydin majapaikkaani, joka huomiseen asti on Fort View Resort. Vasta pe-la valiseksi yoksi menen hanen kotiinsa, ja la palaan Bangaloreen. Itse asiassa on ihanaa olla valilla hotellissa, jossa on taysin omassa rauhassa.
Paitsi silta osin, etta minulle on kylla jarkatty taas taysi ohjelma. Tanaan kaytiin Srirangapattnan kaikki historialliset paikat (ja niita riittaa) ennen lounasta ja sitten lounaan jalkeen viela Mysoreen, Mysoren palatsiin. Se oli tosi hieno paikka. Sielta sitten kirjakaupan kautta tanne nettikahvilaan.
En ole taysin paassyt selville, mika isantani taalla Srirangapattnassa oikein on miehiaan, mutta joku tarkea poliitikko, asianajaja ja hotellin omistaja han on... Ja mina olen tosi VIP, kun olen hanen vieraansa. Se on oikeastaan ihan kummallista. Tanaan tuolla kierroksella minulla oli kolme seuralaista, kuski, opas ja kolmas jonka funktiosta en ole varma. Ja pariin paikkaan, johon oli oikeasti sisaanpaasymaksu, paasimme ilmaiseksi mainitsemalla kenen vieras mina olen. Se on muuten vahan outoa... Mutta, ainakin minusta pidetaan hyvaa huolta. Ja siis tuo hotelli jossa majoitun, on hanen omistamansa, joten en siitakaan maksa mitaan (paitsi jonkun rekisteroitymismaksun, joka peritaan ulkkareilta..)
Soin muuten eilen varmaan parhaan aterian, mita olen taalla syonyt, onion dosa! Se oli niin unishyvaa! Ja soin sen muuten paikassa, jossa oli autoontarjoilu(!)
Ok. Kohta taman paivan seuralaiseni tulevat hakemaan minua, joten jatkan juttua myohemmin. Taas saattaa vierahtaa jokunen paiva, koska minulla on ainakin loppuviikko niin taynna ohjelmaa, etten ehdi nettiin. Varsinkaan, kun sita ei ole ihan yhta lahella kaytossa kun tahan asti..
23 tunnin junamatka Mumbaista Bangaloreen meni hyvin, vaikka asema, josta juna puoli yhdentoista aikaan la-iltana lahti, oli aika pelottava. Mutta tylsaa se junassa istuminen niin pitkaan oli. Ihmettelin etukateen vahan sita, etta miten matka voi kestaa niin kauan, kun vaikka Mumbaista Bangaloreen on matkaa, niin ei kai se niin pitka sentaan ole. Mutta akkia siita niin pitka tulee, kun juna pysahtelee pitkiksi ajoiksi koko ajan pitkin matkaa. Ymmarran toki, etta on hyva olla jaloittelutaukoja, jolloin matkustajat paasevat ulos junasta, mutta kylla se taukojen maara tuntui aika liioittelulta..
Saavuin lopulta perille, mutta onnistuin toki jaamaan junasta vaaralla asemalla, onneksi oltiin kuitenkin Bangaloressa, joten SCI aktiviit, joiden luona majoitun, tulivat vain vahan kauempaa hakemaan minua. Todellakin, minulta on kyselty, etta keita kaikki mainitsemani ihmiset ovat... Se, mika heilla lahes kaikilla on yhteista, ovat he SCI aktiiveja (SCI on KVT:n kansainvalinen kattojarjesto), joiden luona taalla kiertelen. Tasta ei alun perin pitanyt tulla mikaan SCI matka, mutta niin siita vaan nayttaa sellainen muodostuvan.. Bangaloressa majoitun Ganeshan ja Bharatin luona, jotka ovat molemmat SCI aktiiveja jo vuosikymmenten ajan..
Ekana paivana Bangaloressa kavin Bharatin kanssa vahan asioilla ja ostoksilla, en tehnyt juuri muuta. Seuraavana yona vahan sairastelin (ei mitaan vakavaa) joten seuraavan paivan lepailin ja tylsistyin niin, etta paa meinasi rajahtaa. Eilen (ke) sitten lahdin retkeilemaan tanne Srirangapattnaan. Tarkoitukseni oli tehda parin paivan turistimatka Mysoreen ja majoittua jossain paikallisessa hotellissa... Mutta kun kerroin taman Ganeshille, tama vain totesi, "odota hetki" ja soitti jonkun puhelun. Sen paatteeksi han kertoi jarkanneensa minulle majoituksen ja pyytanyt ystavaansa jopa jarkkaamaan minulle kunnolla ohjelmaa.. Mitapa siina muuta kun totesin, etta mmmm... kiitos! Niin minulla oli taas kaikki jarkattyna.
Paitsi junamatka... Joka on sellainen ehka kolmen tunnin matka. Minun piti tulla suoraan Srirangapattnaan... Kuulemma junat Mysoreen kulkevat 1 1/2 tunnin valein (Srirangapattna on siina matkan varrella) ja olin juuri missannut edellisen. Niinpa odottelin sen 1 1/2 tuntia seuraavaa junaa, kuunnellen kuulutuksia, joita tulee asemalla ihan solkenaan. Mukaanluettuna tuo otsikkona oleva teksti.. No, junan jota luulin odottavani piti tulla yhdelta, mutta kun ei sellaista koskaan saapunut, menin luukulta kyselemaan, ja sain kuulla, etta seuraava taalla pysahtyva juna lahtee vasta puoli viidelta. Onneksi sain vaihdettua lipun Mysoreen ja sinne lahtikin seuraava juna melkein saman tien. Saavuttuani perille, soitin Ganeshin antamaan numeroon ja sain kuulla tyypin olevan sopivasti Mysoressa. Sain kyydin majapaikkaani, joka huomiseen asti on Fort View Resort. Vasta pe-la valiseksi yoksi menen hanen kotiinsa, ja la palaan Bangaloreen. Itse asiassa on ihanaa olla valilla hotellissa, jossa on taysin omassa rauhassa.
Paitsi silta osin, etta minulle on kylla jarkatty taas taysi ohjelma. Tanaan kaytiin Srirangapattnan kaikki historialliset paikat (ja niita riittaa) ennen lounasta ja sitten lounaan jalkeen viela Mysoreen, Mysoren palatsiin. Se oli tosi hieno paikka. Sielta sitten kirjakaupan kautta tanne nettikahvilaan.
En ole taysin paassyt selville, mika isantani taalla Srirangapattnassa oikein on miehiaan, mutta joku tarkea poliitikko, asianajaja ja hotellin omistaja han on... Ja mina olen tosi VIP, kun olen hanen vieraansa. Se on oikeastaan ihan kummallista. Tanaan tuolla kierroksella minulla oli kolme seuralaista, kuski, opas ja kolmas jonka funktiosta en ole varma. Ja pariin paikkaan, johon oli oikeasti sisaanpaasymaksu, paasimme ilmaiseksi mainitsemalla kenen vieras mina olen. Se on muuten vahan outoa... Mutta, ainakin minusta pidetaan hyvaa huolta. Ja siis tuo hotelli jossa majoitun, on hanen omistamansa, joten en siitakaan maksa mitaan (paitsi jonkun rekisteroitymismaksun, joka peritaan ulkkareilta..)
Soin muuten eilen varmaan parhaan aterian, mita olen taalla syonyt, onion dosa! Se oli niin unishyvaa! Ja soin sen muuten paikassa, jossa oli autoontarjoilu(!)
Ok. Kohta taman paivan seuralaiseni tulevat hakemaan minua, joten jatkan juttua myohemmin. Taas saattaa vierahtaa jokunen paiva, koska minulla on ainakin loppuviikko niin taynna ohjelmaa, etten ehdi nettiin. Varsinkaan, kun sita ei ole ihan yhta lahella kaytossa kun tahan asti..
lauantai 16. helmikuuta 2013
Viime hetken tunnelmia Vasaista (ja Mumbaista)
Viime hetki tarkoittaa todellakin viime hetkea, reilun tunnin paasta lahden kohti Kurlaa, josta hyppaan Bangaloreen suuntaavaan junaan. Junamatka Bangaloreen tulee kestamaan reilu 23 tuntia, jos ei tule mitaan viivastyksia. No, se lienee toiseksi pisin junamatka taman hetkisen suunnitelman mukaan (veikkaisin, etta paluumatka Delhiin sitten aikanaan Chennaista voi kestaa parikolme paivaa...) Ja siis ennen Bangaloren junaa edessa on parin tunnin matka junalla ja taksilla sinne asemalle mista se lahtee. Myonnan, alan kayda vanhaksi, en jaksa menna kahdella riksalla ja kahdella paikallisjunalla sinne asemalle, vaan aion ekan junamatkan jalkeen hypata taksiin ja matkustaa loppumatkan mukavasti.
Mita sitten olen puuhaillut taalla Mumbaissa/Vasaissa? Torstai aamuna todellakin liityin kahden SCI aktiivin Tanyan ja Shraddhan seuraan paikalliseen kouluun, jossa opetimme lapsille paperikassien tekoa vanhoista sanomalehdista. Tai oikeastaan tama oli vasta ensimmainen sessio, ja jatkoa seuraa ensi viikolla (ilman minua) koska ei ollut aikaa odottaa lehtien kuivumista, jotta olisi paasty itse kokoamistyohon.. Lapset olivat tietty erittain innoissaan vierailustamme, tarkoittihan se sita, etta he eivat joudu kirjoittamaan jotain tylsia tehtavia, vaan paasevat sen sijaan askartelemaan.. Session jalkeen kavimme kavelylla laheisella rannalla, joka oli erittain miellyttava kavelyretki aamlla. Ranta oli enemman tai vahemman taynna lintsaavia opiskelijoita, vaikka mikaan uimaranta se ei ollut, ainakaan noin laskuveden aikaan..
Loppupaivan torstaina otin iisisti, kavelin ja kiertelin Vasaita. Illalla kavimme Tanyan kanssa syomassa, ja sain ensimmaista kertaa ruokaa, joka jossain maarin muistuttaa sita intialaista ruokaa, jota saa Suomessa intialaisissa ravintoloissa, mutta oli toki parempaa. Sitten jalkkariksi maistoin viela Kulfia, joka on intialaista jaateloa, mutta se on vahan erilaista meikalaisesta jaatelosta. Hyvaa kuitenkin.
Perjantai oli se paiva, jonka vietin sitten Mumbaissa, siella alueella missa kaikki turistit hengaavat, eli Colabassa. Siella sijaitsee kuuluisa Gateway of India, missa kavin vahan ottamassa kuvia ja nauttimassa auringosta. Sen jalkeen lahdin kavelemaan pitkin Colaba Causewayta, joka on pitka ostoskatu taynna turisteille tarkoitettua tavaraa. Tavallaan oli kiva olla tosi turistipaikassa vaihteeksi, toisaalta oli vahan rasittavaa, kun koko ajan minulle yritettiin myyda jotain. Myonnan toki, etta lankesin kiusaukseen aika moneen otteeseen. Loysin sielta myos eraan kirjan, jota olen jo jonkin aikaa yrittanyt saada kasiini (kirjan nimi on Bombay Duck Is a Fish...) Syomassa kavin kuuluisassa Cafe Leopoldissa, jossa kavin itse asiassa myos viimeksi Mumbaissa kaydessani 5 v. sitten. Sen jalkeen paikkahan oli yksi niista kohteista, jossa terroristit hyokkasivat joitakin vuosia sitten, mutta en huomannut mitaan eroa paikassa tai sen tunnelmassa, se oli edelleen taynna turisteja seka paikallisia. Ja ruoka oli hyvaa, mutta mika tarkeinta, sielta sai aivan ihanaa raikasta vesimelonimehua. Oli muuten jokseenkin jano nimittain.
Paikallisjunalla taalla olen matkustanut muutamia kertoja ja se on ihan oma maailmansa. Ruuhka-aikaan junaan nouseminen ja matkasta ehjana selviaminen on oma taitolajinsa. Itse asiassa menomatkalla aamuruuhkan aikaan paadyin lopulta sellaiseen ratkaisuun, etta hyppasin taalta Vasaista vastakkaiseen suuntaan menevaan junaan, ajoin sille kolme pysakinvalia paattarille ja jain odottamaan, etta juna lahtee takaisin pain. Nain sain hyvan istumapaikan. Paluumatkalla olin laiturilla odottamassa kun juna saapui taaskin paattarille ja yritin kylla parhaani mukaan rynnia sisaan niin, etta saisin istumapaikan, mutta en onnistunut siina. Onneksi siella oli pari erittain ystavallista ja ihanaa naista, jotka tarjosivat minulle istumapaikan. Ja kun sitten halusi jaada pois junasta, piti nousta istumapaikalta jo ennen edellista pysakkia, kuin mihin oli matkalla, ja lahtea rynnimaan ovea kohti. Samainen nuori nainen, joka oli antanut minulle istumapaikkansa, jai samalla pysakilla ja neuvoi minua miten toimia. Ja kun sitten asemalla menin alas vahan vaarassa kohtaa, han viela neuvoi ja saattoi minut riksalle. Monet intialaiset ovat aivan superystavallisia ja myos vieraanvaraisia siinakin mielessa, etta jos he nakevat, etta joku on vieras taalla, he todella haluavat auttaa. Aina toki pitaa pitaa paa kylmana, etta ei luota vaaranlaisten tyyppien "kohteliaisuuteen"..
Tanaan kavin Tanyan perheen luona lounaalla ja sain erittain herkullista paikallista ruokaa, osa tosin taisi olla myos Karnatakalaista ruokaa. Taalla Jayaprasadin ja Anithan luona (joista ensin mainittu on SCI Intian National Secretary ja jalkimmainen hanen vaimonsa) olen myos toki saanut hyvaa ruokaa, mutta se on ollut keralalaista, koska he ovat sielta kotoisin.. Joten taas tuli vahan vaihtelua.. Muutenkin olen saanut koko matkan todella hyvaa ruokaa ja ainakin tahan mennessa kaikki ne, joiden luona olen syoneet, ovat viela erikseen maininneet,etta ovat yrittaneet pitaa ruoan tulisuuden minimissa, mita mina suuresti arvostan, silla en ole tulisen ruoan ystava. Saa nahda mita seuraavaksi tapahtuu, kun suuntaain etelaan... (Hmmm.. onko tama jo melkein ruokablogi, kun joka kappaleessa on ruokajuttuja..
Pitaapa alkaa valmistautua pitkaan edessa olevaan matkaan. Seuraava paivitys Bangaloresta tai Mysoresta...
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Bombay duck is a fish
Jep, taalla Mumbain ulkopuolella Vasaissa on paikka, joka on ainoa paikka maailmassa, mista saadaan kalaa nimelta Bombay duck.. Kavimme siella katsomassa kalastajakylaa tassa lahella. (Siella oli muuten kaikilla naisilla aivan ihania varikkaita asuja.)
Eli siis, oikeastaan en ole talla hetkella itse Mumbaissa, vaan vahan sen ulkopuolella Vasaissa n. 50km (?) ja puolentoista tunnin junamatkan paassa.
Ekana iltanani taalla kavimme sen kalastajakylan ohella katsomassa erasta linnoitusta/raunioita ja vierailimme eraassa lastenkodissa, jossa oli aikanaan ollut aika paljon SCI aktiviteettia, olivat tehneet siella rakennus ja kunnostustoita. Nykyaan paikka itse asiassa toimii aika hyvin, eivatka he tarvitse enaa apua. Siella on 85 eri ikaista poikaa ja heilla on siella koulu ja kunnon vapaa-ajan toimintaa. Siella oli mm. juuri saapuessamme karateharkat meneillaan.
Myohemmin illalla tapasin pari SCI Intian Maharastran paikallisryhman aktiivia ja teimmekin jotain suunnitelmia heidan kanssaan. He vetavat laksykerhoa viereisen slummin lapsille ja tiistai-iltana kavin vierailemassa heidan oppitunnillaan. Siella oli n. reilu tusina tyttoja ekasta seiskaluokkalaisiin (vahan nuorempia, kuin suomalaiset lapset niilla asteilla olisivat). Tytot olivat erittain innoissaan saadessaan vieraan kaukaisesta maasta, josta he eivat olleet koskaan ennen kuulleetkaan... Aluksi he vahan ujostelivat, mutta kohta oli jo kilpailua siita, kuka saisi esittaa minulle kysymyksia ja esittaa runoja/lauluja. Sain heilta myos pienen lahjan. SCI:lla on taalla projekti, jossa he tekevat koululaisten kanssa sanomalehdista paperikasseja ja jakavat niita vihannesmyyjlle, jotta he kayttaisivat vahemman muovipusseja. Sain sellaisessa kassissa huivin. Voin muuten sanoa, etta olin tosi otettu.
Kuulemma Vasai oli viela 90-luvulla vihrea erittain harvaan asuttu pikku keidas, mutta tata nykya Mumbai on kasvanut voimakkaasti tahan suuntaan ja tama on aika ruuhkaisa kaupunki, jossa liikennettakin riittaa.. Eilisiltainen kavely aseman laheisyydessa olevalla ostsalueella oli aikamoinen naytos ihmispaljoudesta taalla.. Toisaalta kavin eilen myos elokuvissa (katsomassa Special 26, lue: Special chabbis) ja elokuvateatteri oli ostoskeskuksessa, jossa on kolme kerrosta ja siella oli ehka viisi kauppaa... Eli lisaa kasvua selvasti odotetaan... Se ei ollut mikaan ihme, etta paivanaytoksessa arkena leffassa oli vaan n. 10 ihmista... En muuten oikein tiennyt mita olisi pitanyt ajatella siina vaiheessa, kun salin pimennyttya ensimmainen asia, mita valkokankaalla nakyi/kuului, oli Intian lippu liehumassa ja kansallislaulu kajahti soimaan... Minulla ei ollut peilia mukanani, mutta veikkaisin, etta ilmeeni oli aikamoinen sekoitus hammennysta, huvittuneisuutta ja ehka vahan jotain muutakin... Mietin ensin, etta onpa taas joku superisanmaallinen elokuva, ennen kuin tajusin, etta se siis ei ollut osa elokuvaa, vaan joku muu juttu.. Viimeksi kavin Mumbaissa leffassa viisi vuotta sitten, enka muista siella olleet tuollaista ohjelmanumeroa.
Tanaan otin aamun aika iisisti, kun vatsa meinasi haluta temppuilla... En kuitenkaan antanut moisen saada otetta minusta ja iltapaivalla lahdimme kaymaan paikassa, jossa Gandhi oli aikanaan asunut taalla pain oleskellessaan. Siella oli tietysti sailotty Gandhin huone sellaisena kun se oli ollut. Lisaksi siella oli valokuvia ja pienoismalli esityksia Gandhin elaman merkkihetkista. Tuon paikan vieressa oli Gandhikirjakauppa, jossa kavimme ja sen ylakerrassa piti majaa joku gandhilainen jarjesto, jonka edustajan kanssa juttelimme hetken siita, mita on rauha. Han ei oikein ottanut SCI:n rauhantyota oikein tosissaan. Mutta ihan vaikuttava tyyppi oli.
Huomenna on aikainen heratys, koska olen lahdossa SCI:n Maharastran ryhman aktiivien kanssa (heita muuten on vain kaksi aktiivia) eraaseen kouluun opettamaan siella lapsille sita paperipussien tekoa.. Joten hyvaa yota.
Eli siis, oikeastaan en ole talla hetkella itse Mumbaissa, vaan vahan sen ulkopuolella Vasaissa n. 50km (?) ja puolentoista tunnin junamatkan paassa.
Ekana iltanani taalla kavimme sen kalastajakylan ohella katsomassa erasta linnoitusta/raunioita ja vierailimme eraassa lastenkodissa, jossa oli aikanaan ollut aika paljon SCI aktiviteettia, olivat tehneet siella rakennus ja kunnostustoita. Nykyaan paikka itse asiassa toimii aika hyvin, eivatka he tarvitse enaa apua. Siella on 85 eri ikaista poikaa ja heilla on siella koulu ja kunnon vapaa-ajan toimintaa. Siella oli mm. juuri saapuessamme karateharkat meneillaan.
Myohemmin illalla tapasin pari SCI Intian Maharastran paikallisryhman aktiivia ja teimmekin jotain suunnitelmia heidan kanssaan. He vetavat laksykerhoa viereisen slummin lapsille ja tiistai-iltana kavin vierailemassa heidan oppitunnillaan. Siella oli n. reilu tusina tyttoja ekasta seiskaluokkalaisiin (vahan nuorempia, kuin suomalaiset lapset niilla asteilla olisivat). Tytot olivat erittain innoissaan saadessaan vieraan kaukaisesta maasta, josta he eivat olleet koskaan ennen kuulleetkaan... Aluksi he vahan ujostelivat, mutta kohta oli jo kilpailua siita, kuka saisi esittaa minulle kysymyksia ja esittaa runoja/lauluja. Sain heilta myos pienen lahjan. SCI:lla on taalla projekti, jossa he tekevat koululaisten kanssa sanomalehdista paperikasseja ja jakavat niita vihannesmyyjlle, jotta he kayttaisivat vahemman muovipusseja. Sain sellaisessa kassissa huivin. Voin muuten sanoa, etta olin tosi otettu.
Kuulemma Vasai oli viela 90-luvulla vihrea erittain harvaan asuttu pikku keidas, mutta tata nykya Mumbai on kasvanut voimakkaasti tahan suuntaan ja tama on aika ruuhkaisa kaupunki, jossa liikennettakin riittaa.. Eilisiltainen kavely aseman laheisyydessa olevalla ostsalueella oli aikamoinen naytos ihmispaljoudesta taalla.. Toisaalta kavin eilen myos elokuvissa (katsomassa Special 26, lue: Special chabbis) ja elokuvateatteri oli ostoskeskuksessa, jossa on kolme kerrosta ja siella oli ehka viisi kauppaa... Eli lisaa kasvua selvasti odotetaan... Se ei ollut mikaan ihme, etta paivanaytoksessa arkena leffassa oli vaan n. 10 ihmista... En muuten oikein tiennyt mita olisi pitanyt ajatella siina vaiheessa, kun salin pimennyttya ensimmainen asia, mita valkokankaalla nakyi/kuului, oli Intian lippu liehumassa ja kansallislaulu kajahti soimaan... Minulla ei ollut peilia mukanani, mutta veikkaisin, etta ilmeeni oli aikamoinen sekoitus hammennysta, huvittuneisuutta ja ehka vahan jotain muutakin... Mietin ensin, etta onpa taas joku superisanmaallinen elokuva, ennen kuin tajusin, etta se siis ei ollut osa elokuvaa, vaan joku muu juttu.. Viimeksi kavin Mumbaissa leffassa viisi vuotta sitten, enka muista siella olleet tuollaista ohjelmanumeroa.
Tanaan otin aamun aika iisisti, kun vatsa meinasi haluta temppuilla... En kuitenkaan antanut moisen saada otetta minusta ja iltapaivalla lahdimme kaymaan paikassa, jossa Gandhi oli aikanaan asunut taalla pain oleskellessaan. Siella oli tietysti sailotty Gandhin huone sellaisena kun se oli ollut. Lisaksi siella oli valokuvia ja pienoismalli esityksia Gandhin elaman merkkihetkista. Tuon paikan vieressa oli Gandhikirjakauppa, jossa kavimme ja sen ylakerrassa piti majaa joku gandhilainen jarjesto, jonka edustajan kanssa juttelimme hetken siita, mita on rauha. Han ei oikein ottanut SCI:n rauhantyota oikein tosissaan. Mutta ihan vaikuttava tyyppi oli.
Huomenna on aikainen heratys, koska olen lahdossa SCI:n Maharastran ryhman aktiivien kanssa (heita muuten on vain kaksi aktiivia) eraaseen kouluun opettamaan siella lapsille sita paperipussien tekoa.. Joten hyvaa yota.
maanantai 11. helmikuuta 2013
Delhista eteenpain
Tervehdys Mumbaista, jossa on ihanan aurinkoista ja lamminta Delhin ei-ihan-yhta-aurinkoisen-ja-lampiman jalkeen... Koska saavuin tanne vasta tana aamuna ja olen ehtinyt noin jotakuinkin asettautumaan (ja vahan shoppailemaan ;) ) kerron tassa paivityksesa viela vahan Delhin kuulumisia.
Perjantaina menimme kaymaan nangloi-projektissa, joka on SCI Intian vanha projekti Delhissa. Alunperin kyseessa on ollut slummikoulu, mutta nyt siihen ymparille on tullut niin paljon lisaa asutusta (ja perati metroasema) seka myos julkisia kouluja, ei tarve ko. projektille tunnu olevan ihan sita, mista se joskus oli. En tieda satuimmeko paikalle huonona paivana, kun lapsia oli paikalla niin vahan, vai mista se mahtoi johtua.. Lapset saivat apua laksyihin (kavimme paikalla aamulla ja siella oli paikalla lapsia, jotka kayvat iltakoulua). Meille esiteltiin myos taideteoksia, joita lapset olivat tehneet ja tapasimme taideopettajan. Siella oli tehty kivoja juttuja kierratetysta materiaalista (esim. vesipullot) ja seinalla oli aivan upea maalaus viidakon elaimista, jota lapset tyostavat.
Kavin perjantaina myos naapurissa olevassa Gandhi museossa, jossa oli kattava kokoelma valokuvia koko Mohandasin elaman varrelta. Kuten usein museoissa, siella jaksoi alkupaassa tutustua kaikkeen tarkasti, mutta loppua kohden tuli lahinna juostua kaikki lapi. Se oli kylla niin naapurissa, etta sinne voi joskus menna paremmalla ajalla uudestaan..
Lauantaina Manojin luo saapui hollantilainen vapaaehtoinen, jonka kanssa he ovat reissanneet viimeiset kolme kuukautta ympari Intiaa tutustumassa maattomien oikeuksistaan kaymiin taisteluihin. Oli mielenkiintoista jutella hanen kanssaan ja kuulla nakemyksia ja kokemuksia asiasta (seka saada lukuvinkkeja).
Lauantain paaohjelmanumero oli kayda ostamassa junalippu Mumbaihin. Taalla on sentaan ulkomaalaisille ja NRI:lle (Non Resident Indian, ulkointialaiset) omat lippu jonot ja tietty quota varattu juniin.. Siita huolimatta ei se lipun ostaminen Intiassa ole niin helppoa, kun voisi ehka kuvitella (jos ei esim. satu omasta kokemuksesta tietamaan, etta asiat eivat ole koskaan helppoja Intiassa). Jo heti sisaan lipunmyyntiin astuttuaan moni joutuu eksyksiin... Miksi taalla ei nayta olevan minkaanlaista jonotussysteemia, moni lansimaalainen alkaa jo etsiskella jonotusnumerolaitetta, kun eivathan nuo ihmiset muuten noin rauhallisesti vaan taalla istuisi ympari huonetta... Haha! Mutta ne ihmiset, jotka siella istukselevat, he nimenomaan jonottavat! Pitaa etsia ensimmainen vapaa penkki ja menna siihen istumaan. Sitten aina jonon liikkuessa siirrytaan seuraavaan penkkin ja sitten taas seuraavaan jne... ja tuota jatkuu pari tuntia, niin paaset vihdoin tiskille ostamaan lippua.
Mika viela minun tapauksessani meni niin, etta siihen junaan, johon halusin lipun, ei ollut tyhjia paikkoja ja se kulkee vaan kerran viikossa. No ei se mitaan, onneksi Mumbaihin kylla menee junia koko ajan. Jayaprasad (jonka luona ainakin osan Mumbain ajastani majoitun) oli kuitenkin katsonut nimenomaan sellaisen junan, joka pysantyy Vasaissa, jossa han asuu. Ja nyt jouduin tulemaan Mumbaihin asti ja sitten matkustamaan viela n. puoltoista tuntia (kuulemma, en ottanut aikaa) takaisin pohjoiseen pain. No ei se minua haittaa, mutta tuntui vahan tylsalta Jayaprasadin takia, joka oli joutunut aamuruuhkassa matkustamaan ensin Mumbain asemalle minua vastaan. Ja kylla! Olin sanonut, etta kylla mina voin tulla itsekseni paikallisjunalla, mutta luulen, etta se ei olisi sopinut intialaiseen vieraanvaraisuuteen tai johonkin... koska sanomisiani ei kuunneltu. Myonnan toki, etta minulle se oli huomattavasti helpompaa, kun en joutunut ensimmaiseksi ruveta miettimaan, etta mitenhan mina selvitan, etta miten paasen haluamaani kohteeseen.. Koska kuten jo arvaattekin, ei tuollaiset asiat taalla yleensa toimi yhta helposti kuin Euroopassa (nimim. juuri viime kuussa Amsterdamin ja Antwerpenin valia...)
Sain siis lopulta junalipun sunnuntai-iltapaivana lahtevaan Mumbaihin menevaan yojunaan. Eli sunnuntai paiva minulla oli viela aikaa Delhissa. Kavimme tutustumassa Crafts Museumiin, jossa on heimo- ja kansantaidetta kaikkialta Intiasta. Se oli kiva paikka ja varsinkin ulkona olevat osat, oli oikein miellyttava kiertaa, kun Delhissa oli ehka ensimmaista kertaa ihan oikeasti lammin. Lopulta kavimme viela syomassa Etela-Intialaista ruokaa pienessa ravintolassa.
Sitten olikin aika suunnistaa junalle... Hmmmm... Tahan mennessa olen Intiassa aina matkustanut 2. luokassa junassa, mutta en talla kertaa. Nyt matkustin 3AC luokassa (eli vahan paremmassa, sellaisessa jossa saa ruokaa ja tyynyt teeta ja viltin ja lakanan, eli oikein fiinia). Ja taytyy sanoa,etta en muista aiemmin tavanneeni yhta ikavia ihmisia intialaisissa junissa, kuin talla kertaa... Viereeni tuli istumaan pariskunta, joista se naispuolinen alkoi heti ensimmaiseksi riitelemaan minun kanssani. Hanen mielestaan minun olisi heti matkan alusta kiivettava ylapetiin (klo 16.30) koska han haluaa levata alapedissa. Selitin hanelle, etta vaikka minulla oli ylapeti varattuna, paivasaikaan paikkanumerot ovat kaikki siina alapenkilla missa istutaan, ja pedit avataan vasta normaalina nukkumaanmenoaikana. Sanoin kylla, etta han voi toki menna ylapetiin, jos haluaa levata, mutta han ei voinut menna sinne, koska siella oli liian voimakas ilmastointi (mutta mitapa valia silla, jos se minua esim. kiusaisi).. Sitten sanoin, etta han voi kylla menna minun puolestani makuuasentoon siihen penkille silta osin, mita minulta jaa yli, jos hanen miehensa sitten mahtuu johonkin. Mutta ei sekaan kelvannut. Penkki on hanen! Vastapaata istunut nainen tuli mukaan keskusteluun komppaamaan minua, etta ei toista voi pakottaa menemaan paivalla ylos, lopulta nainen vaan antoi periksi. Hupaisaa kylla, etta kyseessa oli mauritiuslainen pariskunta ja mina en ymmartanyt heidan puheestaan sanaakaan, siis en ensimmaistakaan, mutta valittamiselle on niin yleismaailmallinen aanensavy, etta tajusin kylla, etta nainen valitti IHAN KOKO AJAN. No, en antanut sen hairita itseani vaan nautin maisemista ja kirjastani.. Miehensa oli onneksi asiallisempi ja antoi minun menna lopulta keskisankyyn nukkumaan, enka joutunut yollakaan ihan hirveasti karsimaan vahvasta tuulesta.. Matkaseurana oli myos afganistanilainen mies, joka halusi ottaa minusta valokuvia, en ole ihan varma mihin tarkoitukseen... Ja annoin vahingossa luvan, koska ymmarsin vaarin, etta han haluaa minun ottavan kuvan itsestaan, han kun ei puhunut juurikaan englantia...
Ja siis, nyt olen Mumbaissa ja NAUTIN NAUTIN NAUTIN lammosta. Kavin ostamassa sandaalit ja kurtapaidan, housut ja huivin. Kohta lahdemme tutustumaan eraaseen paikalliseen projektiin..
Perjantaina menimme kaymaan nangloi-projektissa, joka on SCI Intian vanha projekti Delhissa. Alunperin kyseessa on ollut slummikoulu, mutta nyt siihen ymparille on tullut niin paljon lisaa asutusta (ja perati metroasema) seka myos julkisia kouluja, ei tarve ko. projektille tunnu olevan ihan sita, mista se joskus oli. En tieda satuimmeko paikalle huonona paivana, kun lapsia oli paikalla niin vahan, vai mista se mahtoi johtua.. Lapset saivat apua laksyihin (kavimme paikalla aamulla ja siella oli paikalla lapsia, jotka kayvat iltakoulua). Meille esiteltiin myos taideteoksia, joita lapset olivat tehneet ja tapasimme taideopettajan. Siella oli tehty kivoja juttuja kierratetysta materiaalista (esim. vesipullot) ja seinalla oli aivan upea maalaus viidakon elaimista, jota lapset tyostavat.
Kavin perjantaina myos naapurissa olevassa Gandhi museossa, jossa oli kattava kokoelma valokuvia koko Mohandasin elaman varrelta. Kuten usein museoissa, siella jaksoi alkupaassa tutustua kaikkeen tarkasti, mutta loppua kohden tuli lahinna juostua kaikki lapi. Se oli kylla niin naapurissa, etta sinne voi joskus menna paremmalla ajalla uudestaan..
Lauantaina Manojin luo saapui hollantilainen vapaaehtoinen, jonka kanssa he ovat reissanneet viimeiset kolme kuukautta ympari Intiaa tutustumassa maattomien oikeuksistaan kaymiin taisteluihin. Oli mielenkiintoista jutella hanen kanssaan ja kuulla nakemyksia ja kokemuksia asiasta (seka saada lukuvinkkeja).
Lauantain paaohjelmanumero oli kayda ostamassa junalippu Mumbaihin. Taalla on sentaan ulkomaalaisille ja NRI:lle (Non Resident Indian, ulkointialaiset) omat lippu jonot ja tietty quota varattu juniin.. Siita huolimatta ei se lipun ostaminen Intiassa ole niin helppoa, kun voisi ehka kuvitella (jos ei esim. satu omasta kokemuksesta tietamaan, etta asiat eivat ole koskaan helppoja Intiassa). Jo heti sisaan lipunmyyntiin astuttuaan moni joutuu eksyksiin... Miksi taalla ei nayta olevan minkaanlaista jonotussysteemia, moni lansimaalainen alkaa jo etsiskella jonotusnumerolaitetta, kun eivathan nuo ihmiset muuten noin rauhallisesti vaan taalla istuisi ympari huonetta... Haha! Mutta ne ihmiset, jotka siella istukselevat, he nimenomaan jonottavat! Pitaa etsia ensimmainen vapaa penkki ja menna siihen istumaan. Sitten aina jonon liikkuessa siirrytaan seuraavaan penkkin ja sitten taas seuraavaan jne... ja tuota jatkuu pari tuntia, niin paaset vihdoin tiskille ostamaan lippua.
Mika viela minun tapauksessani meni niin, etta siihen junaan, johon halusin lipun, ei ollut tyhjia paikkoja ja se kulkee vaan kerran viikossa. No ei se mitaan, onneksi Mumbaihin kylla menee junia koko ajan. Jayaprasad (jonka luona ainakin osan Mumbain ajastani majoitun) oli kuitenkin katsonut nimenomaan sellaisen junan, joka pysantyy Vasaissa, jossa han asuu. Ja nyt jouduin tulemaan Mumbaihin asti ja sitten matkustamaan viela n. puoltoista tuntia (kuulemma, en ottanut aikaa) takaisin pohjoiseen pain. No ei se minua haittaa, mutta tuntui vahan tylsalta Jayaprasadin takia, joka oli joutunut aamuruuhkassa matkustamaan ensin Mumbain asemalle minua vastaan. Ja kylla! Olin sanonut, etta kylla mina voin tulla itsekseni paikallisjunalla, mutta luulen, etta se ei olisi sopinut intialaiseen vieraanvaraisuuteen tai johonkin... koska sanomisiani ei kuunneltu. Myonnan toki, etta minulle se oli huomattavasti helpompaa, kun en joutunut ensimmaiseksi ruveta miettimaan, etta mitenhan mina selvitan, etta miten paasen haluamaani kohteeseen.. Koska kuten jo arvaattekin, ei tuollaiset asiat taalla yleensa toimi yhta helposti kuin Euroopassa (nimim. juuri viime kuussa Amsterdamin ja Antwerpenin valia...)
Sain siis lopulta junalipun sunnuntai-iltapaivana lahtevaan Mumbaihin menevaan yojunaan. Eli sunnuntai paiva minulla oli viela aikaa Delhissa. Kavimme tutustumassa Crafts Museumiin, jossa on heimo- ja kansantaidetta kaikkialta Intiasta. Se oli kiva paikka ja varsinkin ulkona olevat osat, oli oikein miellyttava kiertaa, kun Delhissa oli ehka ensimmaista kertaa ihan oikeasti lammin. Lopulta kavimme viela syomassa Etela-Intialaista ruokaa pienessa ravintolassa.
Sitten olikin aika suunnistaa junalle... Hmmmm... Tahan mennessa olen Intiassa aina matkustanut 2. luokassa junassa, mutta en talla kertaa. Nyt matkustin 3AC luokassa (eli vahan paremmassa, sellaisessa jossa saa ruokaa ja tyynyt teeta ja viltin ja lakanan, eli oikein fiinia). Ja taytyy sanoa,etta en muista aiemmin tavanneeni yhta ikavia ihmisia intialaisissa junissa, kuin talla kertaa... Viereeni tuli istumaan pariskunta, joista se naispuolinen alkoi heti ensimmaiseksi riitelemaan minun kanssani. Hanen mielestaan minun olisi heti matkan alusta kiivettava ylapetiin (klo 16.30) koska han haluaa levata alapedissa. Selitin hanelle, etta vaikka minulla oli ylapeti varattuna, paivasaikaan paikkanumerot ovat kaikki siina alapenkilla missa istutaan, ja pedit avataan vasta normaalina nukkumaanmenoaikana. Sanoin kylla, etta han voi toki menna ylapetiin, jos haluaa levata, mutta han ei voinut menna sinne, koska siella oli liian voimakas ilmastointi (mutta mitapa valia silla, jos se minua esim. kiusaisi).. Sitten sanoin, etta han voi kylla menna minun puolestani makuuasentoon siihen penkille silta osin, mita minulta jaa yli, jos hanen miehensa sitten mahtuu johonkin. Mutta ei sekaan kelvannut. Penkki on hanen! Vastapaata istunut nainen tuli mukaan keskusteluun komppaamaan minua, etta ei toista voi pakottaa menemaan paivalla ylos, lopulta nainen vaan antoi periksi. Hupaisaa kylla, etta kyseessa oli mauritiuslainen pariskunta ja mina en ymmartanyt heidan puheestaan sanaakaan, siis en ensimmaistakaan, mutta valittamiselle on niin yleismaailmallinen aanensavy, etta tajusin kylla, etta nainen valitti IHAN KOKO AJAN. No, en antanut sen hairita itseani vaan nautin maisemista ja kirjastani.. Miehensa oli onneksi asiallisempi ja antoi minun menna lopulta keskisankyyn nukkumaan, enka joutunut yollakaan ihan hirveasti karsimaan vahvasta tuulesta.. Matkaseurana oli myos afganistanilainen mies, joka halusi ottaa minusta valokuvia, en ole ihan varma mihin tarkoitukseen... Ja annoin vahingossa luvan, koska ymmarsin vaarin, etta han haluaa minun ottavan kuvan itsestaan, han kun ei puhunut juurikaan englantia...
Ja siis, nyt olen Mumbaissa ja NAUTIN NAUTIN NAUTIN lammosta. Kavin ostamassa sandaalit ja kurtapaidan, housut ja huivin. Kohta lahdemme tutustumaan eraaseen paikalliseen projektiin..
torstai 7. helmikuuta 2013
Ensitunnelmia Delhista
Toinen paiva Intiassa ja Delhissa alkaa lahestya loppuaan... Aika iisisti olen ottanut nama pari paivaa, olin nimittain jokseenkin vasynyt ensin lentokoneessa vietetyn yon jalkeen ja kylla jai viime yonakin unet vahan vahiin.
Paasin nakemaan Delhia kunnolla jo matkalla lentokentalta, kun aina valpas mina olin ehtinyt hankkia takalaisen puhelinliittyman jo lentokentalla ja metrossa istuessamme Manojille sitten soitettiin (oma liittymani ei ollut viela aktivoitunut) etta olin onnistunut unohtamaan passini sinne Airtelin tiskille. Eikun kaannyttiin takaisin, ja uudestaan lentokenttatasoiset turvatarkastukset, jotka metroon mennessa pitaa kayda lapi. Sinne saa kylla vapaasti vieda nesteita, eika laukuista tarvitse ottaa ulos mitaan, mutta toisaalta vaikkei portti-metallinpaljastin piippaisikaan tarkastetaan metroon haluavat viela manuaalisesti metallinpaljastimella. Kuulemma tuolla lentokenttalinjalla on erityisen tarkat turvakuviot, mutta on niin muillakin linjoilla. Huomenna sitten seuraava metromatka edessa, joten naen sitten... Palatessani lentokentalle, en paassyt enaa sisaan rakennukseen hakemaan passia, koska taalla vain jotkut hotellien edustajat paasevat sisalle odottamaan saapuvia matkustajia (Manoj parka joutui seisomaan ulkona viela vahan kauemmin, kun minulta oli kestanyt tulla kaikkien maahantulobyrokratioiden ja matkatavaroiden keraamisen jalkeen, koska en heti ollut tajunnut, etta odottavat joutuvat odottamaan kentan ulkopuolella). Vartija kuitenkin kavi hakemassa passini ja liittyman myynyt poika tuli viela tunnistamaan, etta olin todellakin sama ihminen, kuin passin jattanyt henkilo.
Edestakaisen metromatkan jalkeen paatimmekin sitten ottaa seuraavan poislentokentaltamatkan bussilla. Se oli toki hitaampi tapa matkustaa, mutta toisaalta naki paremmin maisemia. Todellakin, liikenneruuhkat taalla Delhissa on aikamoiset. Eteneminen on todella hidasta, kun suuri osa ajasta menee autojen, bussien, rekkojen, mopojen, riksojen vaan seistessa. Elaimista olen tahan mennessa ruuhkassa tavannut vain hevosen..
Asia mihin ainakin itse heti ensimmaisena kiinnitin huomiota taalla Delhissa oli se, etta taalla on todella vihreaa. Sen lisaksi, etta taalla on paljon puistomaisia alueita, on tosi usein teiden varsilla puita. Sita en osaa sanoa, miten paljon ne ilmaa puhdistavat. Varmaan paljon, mika tarkoittaa sita, etta ilman niita taalla tukehtuisi, koska onhan ilma taalla aika saastunutta. Kuten sanottu aika iisisti menneet nama pari paivaa. Eilen kuitenkin kavimme jo katsomassa yhta nahtavyytta, tai siis yksia raunioita - Hauz Khas nimeltaan. (Kuinka moni arvasi, etta kun kirjoitin Khas, sormeni automaattisesti kirjoittivat Khan?) Paikka oli mukava pieni keidas keskella Delhia. Siis en tieda kuinka keskella se maantieteellisesti on, mutta siis yksi niita vihreita alueita.. Paikka oli lahella SCI Intian toimistoa, jonka ovella kavimme koputtelemassa, mutta eipa siella ketaan ollut. Sita ollaankin kuulemma sulkemassa, se saattaa muuttaa jonnekin etelaan..
Lahella oli myos jarjesto What's up Bharat. Kavimme tapaamassa paria jarjeston aktiivia ja he kertoivat siita, mita he tekevat. Kyseessa on nuorisojarjesto, joka yrittaa tavoittaa intialaisia nuoria yli kaiikkien kasti- uskonto- ja muiden rajojen. Vaikka juttelimme aika lyhyesti teekupposen aarella, oli hyva ja inspiroivaa kuunnella nuoria intialaisia, jotka haluavat oikesti parantaa ymparilla olevaa tilannetta.
Myos ensimmainen katukeittio tuli testattua heti eilen illalla. Kuumia hyvia kasvismomoja (http://en.wikipedia.org/wiki/Momo_%28dumpling%29) Tanaan tuli kokeiltua gol gappaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Panipuri) ja jalkkariksi viela dahi bhallaa... Niita loytyi Old Delhin katukeittioista. Muut ateriat olenkin syonyt taalla Manojin luona, hyvaa (ei liian mausteista) intialaista kasvisruokaa. Lukuunottamatta retkea Vanhassa Delhissa (Airtelin toimistoon, sain puhelinnumeroni siella vihdoin toimimaan) ja ruokaostoksille on tama paiva kulunut levatessa. Lounaalla taalla kavi eras vanha SCI aktiivi, jonka kanssa menemme huomenna vierailemaan eraassa projektissa (siita lisaa vierailun jalkeen) ja lueskelin kirjaa kattoterassilla auringonpaisteessa... Nain pari ekaa paivaa. Jatkoa seuraa... (samoin kun kuvia tulee myohemmin)
Edestakaisen metromatkan jalkeen paatimmekin sitten ottaa seuraavan poislentokentaltamatkan bussilla. Se oli toki hitaampi tapa matkustaa, mutta toisaalta naki paremmin maisemia. Todellakin, liikenneruuhkat taalla Delhissa on aikamoiset. Eteneminen on todella hidasta, kun suuri osa ajasta menee autojen, bussien, rekkojen, mopojen, riksojen vaan seistessa. Elaimista olen tahan mennessa ruuhkassa tavannut vain hevosen..
Asia mihin ainakin itse heti ensimmaisena kiinnitin huomiota taalla Delhissa oli se, etta taalla on todella vihreaa. Sen lisaksi, etta taalla on paljon puistomaisia alueita, on tosi usein teiden varsilla puita. Sita en osaa sanoa, miten paljon ne ilmaa puhdistavat. Varmaan paljon, mika tarkoittaa sita, etta ilman niita taalla tukehtuisi, koska onhan ilma taalla aika saastunutta. Kuten sanottu aika iisisti menneet nama pari paivaa. Eilen kuitenkin kavimme jo katsomassa yhta nahtavyytta, tai siis yksia raunioita - Hauz Khas nimeltaan. (Kuinka moni arvasi, etta kun kirjoitin Khas, sormeni automaattisesti kirjoittivat Khan?) Paikka oli mukava pieni keidas keskella Delhia. Siis en tieda kuinka keskella se maantieteellisesti on, mutta siis yksi niita vihreita alueita.. Paikka oli lahella SCI Intian toimistoa, jonka ovella kavimme koputtelemassa, mutta eipa siella ketaan ollut. Sita ollaankin kuulemma sulkemassa, se saattaa muuttaa jonnekin etelaan..
Lahella oli myos jarjesto What's up Bharat. Kavimme tapaamassa paria jarjeston aktiivia ja he kertoivat siita, mita he tekevat. Kyseessa on nuorisojarjesto, joka yrittaa tavoittaa intialaisia nuoria yli kaiikkien kasti- uskonto- ja muiden rajojen. Vaikka juttelimme aika lyhyesti teekupposen aarella, oli hyva ja inspiroivaa kuunnella nuoria intialaisia, jotka haluavat oikesti parantaa ymparilla olevaa tilannetta.
Myos ensimmainen katukeittio tuli testattua heti eilen illalla. Kuumia hyvia kasvismomoja (http://en.wikipedia.org/wiki/Momo_%28dumpling%29) Tanaan tuli kokeiltua gol gappaa (http://en.wikipedia.org/wiki/Panipuri) ja jalkkariksi viela dahi bhallaa... Niita loytyi Old Delhin katukeittioista. Muut ateriat olenkin syonyt taalla Manojin luona, hyvaa (ei liian mausteista) intialaista kasvisruokaa. Lukuunottamatta retkea Vanhassa Delhissa (Airtelin toimistoon, sain puhelinnumeroni siella vihdoin toimimaan) ja ruokaostoksille on tama paiva kulunut levatessa. Lounaalla taalla kavi eras vanha SCI aktiivi, jonka kanssa menemme huomenna vierailemaan eraassa projektissa (siita lisaa vierailun jalkeen) ja lueskelin kirjaa kattoterassilla auringonpaisteessa... Nain pari ekaa paivaa. Jatkoa seuraa... (samoin kun kuvia tulee myohemmin)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)